Kriisinhallinta NYT

Ulkoministeriö järjestää yhdessä kumppaneidensa kanssa kriisinhallintaa ja rauhanrakentamista esittelevän Kriisinhallinta NYT -tapahtuman tiistaina 29. marraskuuta 2022 Katajanokan Wanhassa Satamassa. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, ei ennakkoilmoittautumista.

Miten, miksi ja missä Suomi tekee kriisinhallintaa ja mitä se tarkoittaa maailman muuttuneessa turvallisuustilanteessa?

Kriisinhallinta NYT -tapahtumassa pääset näkemään, kuulemaan ja keskustelemaan siitä, mitä kriisinhallinta on ja kuinka kestävää rauhaa rakennetaan yhteistyöllä. Konfliktialueiden vakauttamisessa tarvitaan meitä kaikkia.

Päivän aikana kuullaan alan asiantuntijoiden puheenvuoroja, paneelikeskusteluja ja kokemuksia kentältä. Esittelypisteillä voi tutustua kriisinhallinnan, rauhanrakentamisen, kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avustustyön parissa työskentelevien valtion, järjestökentän ja yritysmaailman toimijoiden työhön.

Kriisinhallintatehtävistä kiinnostuneilla on mahdollisuus keskustella kentällä palvelleiden kanssa, osallistua työpajoihin sekä kuulla kriisinhallinnan tehtäviin hakeutumisesta.

Ohjelma on jaettu teemojen perusteella kolmeen eri saliin. Pääsalin ohjelma striimataan ulkoministeriön YouTube-kanavalle(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Tule mukaan oppimaan ja keskustelemaan kansainvälisestä sotilaallisesta ja siviilikriisinhallinnasta sekä Suomen kokonaisvaltaisesta kriisinhallintatyöstä!

Lue lisää Ulkoministeriön verkkosivuilta.